Toinen osio – teoria
Kuva: Marika Finne
OSION SISÄLTÖ
7. Omaisneuvonnan teoriapohjan kulmakiviä
7.1. Toipumisorientaatio ja positiivinen mielenterveys
7.2. Voimavarakeskeisyys
7.3. Dialogisuus
7.4. Omaisen hyvinvoinnin tukeminen ja uupumisen ennaltaehkäisy
8. Mielenterveysomaistyön erityispiirteitä
8.1. Vertaisuus
8.2. Häpeä ja stigma
8.3. Läheisriippuvuus
8.4. Surutyö
Jokainen käsittelee kuormittavia tekijöitä sekä vastoinkäymisiä omalla tavallaan, sillä jokaisella meistä on oma henkilökohtainen psyykkinen palautumis- kykymme.
7. Omaisneuvonnan teoriapohjan kulmakiviä
Omaisneuvonnan teoreettinen viitekehys rakentuu dialogisen vuorovaikutuksen, positiivisen mielenterveyden, toipumisorientaation ja omaisen prosessin ympärille. Työote on ratkaisu- ja voimavarakeskeinen ja keskiössä on omaisen hyvinvointi. Tässä luvussa esitellään lyhyesti teoriapohjan kulmakiviä.
7.1. Toipumisorientaatio ja positiivinen psykologia
Toipumisorientaation näkökulmassa painottuvat voimavarat, osallisuus, toivo, merkityksellisyys sekä positiivinen mielenterveys. Positiivisella mielenterveydellä tarkoitetaan kokonaisvaltaista mielen hyvinvointia, jossa mielenterveyttä tarkastellaan laajemmin kuin vain sairauden poissaolona. Positiivisen mielenterveyden korostamisella pyritään siirtämään ajattelua pois sairaus- ja ongelmakeskeisyydestä. Toipumisorientaation ajattelumallissa keskeistä on toivon ylläpito sekä vahvuuksien ja taitojen näkyväksi tekeminen. Tämä tapahtuu vuorovaikutuksen kautta niin, että keskusteluissa ylläpidetään toivon näkökulmaa sekä keskitytään löytämään omaisen vahvuuksia ja voimavaroja. Toivo on mielentila, jossa uskoo tulevaisuuden tuovan mukanaan jotain hyvää. Toivo auttaa toimimaan ja jaksamaan eteenpäin. Toivo sisältää lupauksen siitä, että asiat voivat muuttua ja muuttuvat. Vaikka omaisneuvonnassa käsiteltävät asiat ovat raskaita, on työntekijän tehtävänä tuoda keskusteluun mukaan toivon ja toipumisorientaation näkökulma.
Lähde: Mieli ry – voimaa toivosta ja sitkeydestä.; THL – Positiivinen mielenterveys.; Nordling. E., Mitä toipumisorientaatio tarkoittaa mielenterveystyössä? Tamminen ym. Living alone and positive mental health: a systematic review.; Appelqvist-Schmidlechner ym. Mitä on positiivinen mielenterveys ja kuinka sitä mitataan?
7.2. Voimavarakeskeisyys
Voimavarakeskeisyydessä on ajatuksena, että ihminen kokiessaan tekevänsä mielekkäitä asioita osana arvostavaa sosiaalista verkostoa, kokee voimaantumisen tunnetta ja jaksaa paremmin myös elämän haastavia asioita tai ajanjaksoja. Ihmisellä on yleisinhimillinen tarve toimia ja saada aikaan merkityksellisiä asioita sekä luoda ja ylläpitää läheisiä ihmissuhteita ja vaikuttaa omiin asioihinsa. Ihmisen suunnatessa tarkkaavaisuutensa, toimintansa sekä ajankäyttönsä sellaisiin asioihin, jotka tuntuvat hänestä mielenkiintoisilta ja joissa hän on hyvä, ihminen vahvistaa samalla käsitystä itsestään ja ylläpitää positiivista tasapainoa omien voimavarojensa suhteen.
Lähde: Mieli ry – voimaa toivosta ja sitkeydestä.; THL – Positiivinen mielenterveys.; Nordling. E., Mitä toipumisorientaatio tarkoittaa mielenterveystyössä? Tamminen ym. Living alone and positive mental health: a systematic review.; Appelqvist-Schmidlechner ym. Mitä on positiivinen mielenterveys ja kuinka sitä mitataan?
7.3. Dialogisuus
Dialogissa pyritään vuorovaikutukseen, jossa keskustelun osapuolet ovat tasavertaisia osallistujia ja jossa molemmille tulee tunne kuulluksi tulemisesta. Dialogisessa lähestymistavassa pyritään luomaan turvallinen tila, jossa keskusteluun osallistuja voi ilmaista omia ajatuksiaan. Omaisneuvonnassa dialogisuudella pyritään kuulemaan omaisen huolet ja ajatukset tilanteesta sekä välittää hänelle kokemus kuulluksi tulemisesta sekä omien tunteiden ja ajatusten arvokkuudesta. Kuulluksi tulemisen kokemus on tehokas tapa vähentää omaisen stressiä, huolta ja hätää. Kuunteleminen välittyy pienillä ilmeillä ja eleillä. Pienien eleiden ja ilmeiden kautta työntekijä voi myös välittää omaiselle tunteen, että häntä arvostetaan. Työntekijällä on oltava omaista kohtaan kunnioittava, kiinnostunut ja myötätuntoinen asenne. Dialogisessa lähestymisessä hyväksytään, että jokaisella ihmisellä on oma todellisuutensa. Ei ole olemassa ulkoista, yhteisesti samaa todellista maailmaa, vaan kukin havaitsee, aistii ja kokee tilanteet ainutkertaisina. Dialogissa pyritään pois omista olettamuksista kohti aitoa kohtaamista ja toisen kertoman ääreen pysähtymistä.
Lähde: THL – Dialogisuus ammattilaisen ja perheen välillä.
7.4. Omaisen hyvinvoinnin tukeminen ja uupumuksen ehkäisy
Hyvin usea omainen kokee itse ajoittain uupumusta. Omaisen elämäntilanteeseen liittyy ysein monia, osin päällekkäisiä ja kuormittavia tekijöitä. Siksi omaisen kokema uupumus ja kuormittuneisuuden kokemukset ovat hyvin tavallisia. Jokainen käsittelee näitä kuormittavia tekijöitä sekä vastoinkäymisiä omalla tavallaan, sillä jokaisella meistä on oma henkilökohtainen psyykkinen palautumiskykymme. Tätä palautumiskykyä kutsutaan resilienssiksi. Tähän psyykkiseen palautumiskykyyn vaikuttavat monet eri tekijät; lapsuuden varhainen vuorovaikutus, ympäristön vaikutukset, kasvatus, yksilön kokemukset ja biologiset ominaisuudet. Omaan kykyyn palautua henkisesti voi kuitenkin vaikuttaa kehittämällä taitoja, joilla käsittelee vastoinkäymisiä. Näitä taitoja ovat esimerkiksi itsesäätely, ongelmanratkaisukyky, joustavuus ja optimismi.
Kun stressi ja kuormitus kasvaa liian suureksi ihminen alkaa usein oireilla itse psyykkisesti huonosti. Tällöin kuormitus on aiheuttamassa uupumista, ja uupuessaan ihminen voi reagoida usein eri tavoin. Ihminen saattaa kokea olonsa esimerkiksi ärtyisäksi ja lyhytpinnaiseksi, hän saattaa kärsiä erilaisista unihäiriöistä; vaikeuksista nukahtaa tai heräämisestä kesken unen. Mieliala voi olla alakuloinen, ja ajatuksia on vaikea suunnata tulevaisuuteen. Ihminen voi kokea huolta omasta jaksamisestaan. Uupuminen voi näyttäytyä myös heikentyneenä motivaationa töissä tai kotona sekä keskittymisvaikeuksina. Uupunut ihminen voi myös laiminlyödä sosiaalisia suhteitaan ja harrastuksiaan sekä omaa hyvinvointiaan.
Lähde: Mielenterveystalo.fi, työkaluja mielen hyvinvointiin. Mieli – Suomen mielenterveys ry, mitä mielenterveys on? Nordling E., omaisen voimavarat koetuksella. Nordling E., Positiivinen mielenterveys ja toipumisorientaatio mielenterveystyön viitekehyksenä. FinFami, Läheisuupumuksen omahoito-opas.
Sosiaaliset suhteet
Sosiaalinen tukiverkosto, ystävät, perheenjäsenet, opiskelu, työ tai vapaaehtoistyö tai yhteisö, johon kokee kuuluvansa, kuulluksi tuleminen, mahdollisuus keskustella, mahdollinen kontakti sosiaali- ja terveysalan tahoon, kokemus että voi vaikuttaa omaan elämään tai läheisen hoitoon.
Keho ja mieli
Riittävän hyvä itsetunto, hyväksytyksi tulemisen tunne, ongelmanratkaisutaidot, ristiriitojen käsittelytaidot, vuorovaikutustaidot, mielekkään tekemisen kokemukset, liikunta. Oman mielen rauhoittamisen keinot, ajatusten ja tunteiden kanssa työskentely. Arjen- ja elämänhallinnan taidot, riittävä lepo, ravinto ja rentoutuminen.
Omaisen hyvinvoinnin tukemisessa on tärkeää keskustelu arjen kuormittavuudesta. Onko arjessa hetkiä palautumiselle? Onko toimivia tapoja esimerkiksi rentoutua? Kokeeko omainen mielihyvää tai saako hän onnistumisen kokemuksia arjessaan? Onko arjen perusasiat kunnossa, onko omainen huolehtinut omista tarpeistaan, syönyt, juonut ja nukkunut riittävästi?
Omaisen kuormitusta lisääviä stressitekijöitä ovat mm. Omien ihannekuvien ja todellisuuden ristiriita, tiedon puute, syyllistyminen ja stigma, avun saamisen vaikeus, ammattilaisten asenteet, taloudelliset vaikeudet, yksin jääminen huolien keskelle ja kuulluksi tulemisen puute.
Omaisen kuormittumisen voi jakaa subjektiiviseen ja objektiiviseen rasitukseen. Subjektiivinen rasitus viittaa läheisen sairastumisen aiheuttamiin psykologisiin seurauksiin, eli tunteisiin kuten viha, syyllisyys, epävarmuus, suru tai suuttumus. Objektiivinen kuormitus taas viittaa omaisen elämään kohdistuvia vaatimuksia ja muutoksia, joita huolenpitotilanne aiheuttaa. Arkipäiväisten asioiden hoitaminen, vapaa-ajan rajoittuminen, työssäkäynti, taloudellinen tilanne ja ihmissuhteet voivat olla haastavia ylläpitää.
Omaisneuvonnassa keskiössä on omaisen hyvinvointi ja uupumisen ehkäisy. Keskustelujen tavoitteena on lisätä keinoja ja työkaluja kuormittuneisuuden purkamiseen. Kuormittuneisuuden purkamisessa on tärkeää tunnistaa uupumisen oireet ja nimetä ne, stressin hallinta, palautumiskyvyn vahvistaminen, sekä voimavarojen kartoittaminen. Omaisneuvonnassa työote on voimavarakeskeinen.
Voimavaroja vahvistamalla sekä uusia voimavaroja löytämällä tuetaan samalla mielenterveyttä sekä ennaltaehkäistään uupumista. Keskiössä uupumisen ennaltaehkäisyssä on mielenterveyttä suojaavien tekijöiden vahvistaminen ja huomioiminen. Näitä tekijöitä ovat mm. keho ja mieli, sekä sosiaaliset suhteet.
Lähde: Mielenterveystalo.fi, työkaluja mielen hyvinvointiin. Mieli – Suomen mielenterveys ry, mitä mielenterveys on? Nordling E., omaisen voimavarat koetuksella. Nordling E., Positiivinen mielenterveys ja toipumisorientaatio mielenterveystyön viitekehyksenä. FinFami, Läheisuupumuksen omahoito-opas
Vinkki!
Tutustu läheisuupumuksen omahoito – oppaaseen. Oppaat / FinFami
Kuva: Marika Finne
Vertaistuki on kokemusten jakamista, toisen kokemus- maailman ymmärtämistä oman kokemuksen kautta sekä keskinäistä tukea.
8. Mielenterveysomaistyön erityispiirteitä
8.1. Vertaisuus
Vertaistuki on tärkeä osa FinFamien toimintaa. Vertaistuella tarkoitetaan vertaisten, eli samankaltaisten kokemusten omaavien ihmisten välistä vuorovaikutusta, joka perustuu vapaaehtoisuuteen ja tasa-arvoisuuteen. Vertaistuki on kokemusten jakamista, toisen kokemusmaailman ymmärtämistä oman kokemuksen kautta sekä keskinäistä tukea. Vertaistuki voi toteutua joko kahden tai useamman henkilön kesken. Vertaistukea voi syntyä sekä spontaanisti että tavoitteellisesti. Vertaistuessa samankaltainen elämäntilanne takaa sen, että osanottajat tietävät omasta kokemuksestaan jotakin toisen tunteista tai prosessista, jota toinen käy läpi. Toisten samankaltaisia asioita kokeneiden tapaaminen auttaa näkemään ja ymmärtämään omia oloja ja tuntemuksia prosessiin kuuluvina ja normaaleina reaktioina.
Usein vertaistukeen osallistuvat kokevat tulevansa ymmärretyiksi jo puolesta sanasta. Vertaiselta saatu empatia on myös usein erilaista kuin ammattilaisilta, perheeltä tai ystäviltä saatu. Omaisneuvonnassa vertaistuki toteutuu vertaisneuvojan tai vertaisen mukana ololla keskustelussa. Omaisneuvonnassa vertaisuuden kokemuksen jakamiseen sekä vertaisuuden kautta jaettavissa tunteissa ja keskusteluissa voidaan päästä hyvin syvälle, koska kokemus on esimerkiksi ryhmätilannetta yksityisempi ja tapahtuu turvallisessa ympäristössä.
Lähde: Lähde: Laatinen, T. (toim.) Vertaistoiminta kannattaa!
8.2. Häpeä ja stigma
Mielenterveysongelmiin liittyy yhä häpeää ja stigmaa, vaikka asenneilmastoa on pyritty muuttamaan sallivammaksi viimeisten vuosikymmenten aikana. Psyykkisistä sairauksista puhuttaessa sairastumiseen ja hoitoon liittyvä häpeä on edelleen usein toipumista ja hoitoon hakeutumista vaikeuttava tekijä. Häpeän ja stigman kokemukset liittyvät vahvasti myös muihin negatiivisiin kokemuksiin sairaudesta sekä voivat lisätä omaisen kokemaa ahdistusta ja vaikuttaa omaisen kokemaan kuormittuneisuuteen sekä uupumiseen. Tutkimuksissa on huomattu, että leimaantuminen ja stigma ovat suuri yksittäinen ahdistusta lisäävä tekijä omaisille. Mielenterveyden ongelmiin liittyvä häpeä saattaa esimerkiksi vaikuttaa tilanteeseen niin, että omaiset pyrkivät hoitamaan ja tukemaan sairastunutta ensisijaisesti tai liian pitkään itse, ilman asiantuntija-avun hakemista.
Häpeän tunteet ja leimautumisen pelko vaikuttavat omaisiin ja ovat tärkeitä teemoja ottaa huomioon myös omaisneuvonnan keskusteluissa. Omaisneuvonnassa tilanteen normalisointi, mahdollisuus kokea vertaistukea sekä tunteiden sanottaminen ja kuulluksi tulemisen kokemus ovat keinoja käsitellä häpeään liittyviä tunteita. FinFami yhdistysten tavoitteena on lisätä psyykkisten sairauksien hyväksyntää sairauksina muiden sairauksien joukossa sekä olla mukana muuttamassa asenneilmapiiriä sallivammaksi psyykkisistä sairauksista puhuttaessa.
Lähde: Maanmieli, T. K. Häpeä ja stigma mielisairaaloiden potilaiden ja heidän omaistensa muistoissa. Vermeulen B., Lauwers H., Spruytte N., Van Audenhove C., Magro C, Saunders J. Jones K. 2015. Experiences of family caregivers for persons with severe mental illness: an international exploration.
8.3. Läheisriippuvuus
Läheisriippuvuus syntyy usein tilanteessa, jossa ihminen elää jonkin riippuvuuden tai sairauden läheisyydessä pitkään. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi läheisen alkoholiriippuvuus tai psyykkinen sairaus. Pitkään jatkuessaan sairaus tai riippuvuus muuttavat usein ihmisen käytöstä ja persoonallisuutta, ja muut perheenjäsenet saattavat vähitellen alkaa mukautua sairastavan mielenliikkeisiin ja yrittävät muuttaa oman käytöksensä vastaamaan toisen käyttäytymiseen. Ajan kuluessa läheisten käytös saattaa muuttua heitä itseään haittaaviksi toimintamalleiksi, joista tietynlaisista käytetään termiä läheisriippuvuus.
Läheisriippuvaiselle ihmiselle on tyypillistä haluta pitää hänelle läheiset ihmiset tyytyväisenä ja hyvällä tuulella. Läheisriippuvainen ihminen saattaa kokea, että toisen huono mieliala vie myös häneltä oikeuden olla iloinen tai kokea onnea. Läheisriippuvainen vaistoaa usein herkästi muiden ihmisten mielialoja ja saattaa yrittää omalla käytöksellään vaikuttaa tunnelmaan välttyäkseen itse ahdistukselta, jonka toisten ihmisten tunteet hänelle aiheuttavat. Läheisriippuvaisen ihmisen ahdistus voi kasvaa toisen ihmisen pahasta olosta niin suureksi, että hän voi lopulta huonommin kuin läheinen. Lapsuudessa läheisriippuvainen ihminen on saattanut tehdä kaikkensa saadakseen vanhempansa hyvälle tuulelle. Jos vanhemmat riitelevät, lapsi saattaa syyllistää itseään uskomalla, ettei hän ole ollut tarpeeksi kiltti ja on näin syyllinen riitaan. Syyllisyyden tunne voi kalvaa vielä aikuisuudessakin.
Läheisriippuvuus voidaan myös helposti sekoittaa läheisyysriippuvuuteen. Läheisriippuvainen ei kuitenkaan ole useimmiten riippuvainen nimenomaan läheisyydestä. Hänelle yhdessä oleminen, seurustelu tai ylipäätänsä läheisyys ei ole ongelmallista ja hän saattaa kestää hyvin myös yksin olemista. Läheisriippuvaisen haasteet tulevat esiin oman itsensä hahmottamisessa suhteessa toisiin, omien rajojen asettamisessa ja niistä kiinni pitämisessä. Läheisriippuvuus voi toki ilmetä monin eri tavoin, myös esimerkiksi liiallisena kontrolloimisen tarpeena. Omaisneuvonnassa läheisriippuvaista ihmistä voidaan tukea tunnistamaan ilmiö. Oman käytöksensä tunnistamisen kautta sitä voi vasta lähteä muuttamaan. Ammattilaisen tarjoama tieto läheisriippuvuuden olemassaolosta ilmiönä voi auttaa. Toipumisessa tärkeää on itsensä ja menneisyyden sekä nykyisyyden hyväksyminen, tunteiden käsittely ja uusien toimintamallien omaksuminen.
Lähde: Huusko M., Hallintaa vai huolenpitoa?, & Heikkilä A., Riippuvuus, valheiden verkko.
8.4. Surutyö
Läheisen sairastuminen aiheuttaa omaisessa usein myös surua. Sairastumisen aiheuttamasta kriisistä selviytyminen voi olla pitkä prosessi, ja surutyön tekeminen kuuluu osaksi tätä prosessia. Suru liittyy menetyksen tunteeseen. Läheisen sairastuttua omainen voi kokea menettävänsä sairastavan läheisensä sekä yhteisen suunnitellun tulevaisuuden, varsinkin jos sairastuneen käytös muuttuu radikaalisti aiempaan nähden. Tuolloin omaisen on luovuttava aiemmista toiveistaan tai käsityksistään sairastuneeseen nähden. Tilanteessa voi kokea surua sekä omista menetyksistään että menetyksistä, joita sairastunut itse kokee.
Tilanteeseen sopeutuminen on prosessi, jossa omat asenteet, uskomukset ja arvot voivat muuttua. Tilanteeseen sopeutuminen voi olla esimerkiksi uusien toimintakäytäntöjen luomista perheen arkeen. Läheisen sairaus ehkä kroonistuu, eikä läheinen palaa ennalleen. Omainen tavallaan osittain menettää sen ihmisen, joka läheinen joskus oli ja sen tulevaisuuden kuvan, joka yhdessä oli luotu.
Surun etenemisessä on tunnistettavissa neljä eri vaihetta. Jokainen käy henkilökohtaisesti läpi suruaan ja kohtaa eri vaiheet yksilöllisesti omaan tahtiin. Surun vaiheet mukailevat omaisen prosessin eri vaiheita hälytysvaiheesta voimaantumiseen. Hälytysvaiheessa ihminen ei voi uskoa tilannetta todeksi, ja olo saattaa tuntua epätodelliselta ja hajanaiselta. Ihminen saattaa reagoida yllättävälläkin tavalla äkilliseen shokkiin, ja tässä vaiheessa surua ei usein vielä käsitellä.
- Osallisuusvaiheessa ihminen ymmärtää, että tilanne on totta. Tapahtunutta saattaa olla tarve kerrata yhä uudelleen, ja ottaa tilannetta haltuun. Omainen saattaa pitää itsensä kiireisenä ja keskittyä käytännön asioiden hoitoon. Suru ei välttämättä näy vielä ulospäin. Omainen voi kokea läheisen sairauden valtavaksi epäoikeudenmukaisuudeksi.
- Ymmärtämisvaiheessa omainen usein käsittelee tilannetta ja pohtii, mitä on menettänyt ja miksi asia tekee kipeää. Ymmärtämisvaiheessa on usein aikaa itse surun tunteen esiin tulemiselle. Ymmärtämisvaiheessa omainen on jo hyväksynyt tilanteen ja alkuvaiheessa mahdollisesti esiintynyt kieltovaihe on jäämässä taakse. Varsinainen surutyö tapahtuu tässä vaiheessa, menetyksen hyväksyminen ja sen tuottamien muutosten työstäminen on mahdollista. Surun ja ikävän lisäksi pintaan saattaa nousta muitakin tunteita, kuten vihaa, pelkoa ja turvattomuutta.
- Voimaantumisvaiheessa omainen hyväksyy tosiasiat ja ymmärtää, mistä on joutunut mahdollisesti luopumaan. Ihannetilanteessa omainen löytää tasapainon ja pystyy suuntaamaan voimavarojaan uudelleen, löytämään uusia asioita, toimintamalleja ja unelmia vanhojen tilalle.
- Sopeutumisvaiheessa sairaus tulee osaksi elämää ja sen kanssa opitaan toimimaan. Toivon- ja epätoivon vaihtelut sairauden toipumis- ja uudelleensairastumisvaiheiden vaihteluiden vuoksi saattavat pitkittää omaisen omaa toipumisprosessia.
Lähde: mielipalvelut.fi – Mitä suru on?, Mieli -Suomen Mielenterveys Ry – Suru, Poijula S., Surutyö. Omaistyön koordinaattori Satun Säilän haastattelu.